Artikkelit
Päätelmiä Leader-toiminnasta, kunnista ja maaseudun paikallisen kehittämisen tulevaisuudesta
Maaseudun tulevaisuutta ajatellen Suomessa eletään odottavissa tunnelmissa. Euroopan unionissa valmistellaan parhaillaan ohjelmakautta vuosille 2028-2034, ja neuvottelujen tuloksesta riippuvat myös maaseudulle ja sen elinkeinoihin suuntautuvien kehittämisvarojen määrä ja tuen muodot. Maaseudun paikalliskehittäjien keskuudessa jännitystä aiheuttaa erityisesti Leader-toiminnan tulevaisuus. Kunnissa luotetaan Leader-toimintaan Tutkin väitöskirjassani maaseudun kehittämistä suomalaisissa kunnissa ja siihen liittyvää hallinnan tapaa. Vaikka Leader-toiminta ei ollut alkujaan tutkimukseni varsinaisessa polttopisteessä, muodostui siitä työn edetessä tärkeä ja …

60 vuotta sillanrakennusta maaseudun ja kaupunkien välillä
Keskitien säätiön 60-vuotisjuhlaseminaari järjestettiin 5.2.2025 Helsingissä. Juhlaseminaarin aiheena oli seutukaupunkien merkitys maaseudun ja kaupungistumisen tukena. Seutukaupungit ovat maakuntakeskuksia pienempiä kaupunkeja, jotka toimivat linkkeinä maaseudun, maakuntakeskusten ja suurten kaupunkien välillä. Säätiön …

Ankkuri-instituutiot maaseudun elinvoimaa vahvistamassa
Paikalliset yritykset sekä julkisen ja kolmannen sektorin toimijat luovat perustan elinvoimaiselle maaseudulle. PTT:n kuunvaihteessa julkaistava keskustelunavaus pohtii, miten maaseudun ankkuri-instituutioita voidaan vahvistaa. Pellervon taloustutkimus PTT työstää parhaillaan maaseudun elinvoimaa tukeviin …

Uuden ja päivitetyn EU-lainsäädännön vaikutukset näkyvät suomalaisten metsänomistajien arjessa
Metsien käyttöä säätelevät monet lait, ja EU-lainsäädäntö päivittyy nyt vauhdilla. Jatkossa metsänomistajien on kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota talousmetsien hoidon ilmastovaikutuksiin, monimuotoisuuteen ja maaperän terveyteen. Uusi ja päivitetty EU-lainsäädäntö tulee lisäämään …

Julkisen talouden tila määrittää myös huoltovarmuuden rajat – Huoltovarmuudessa on pyrittävä kustannusvaikuttavuuteen
Suomalaisella huoltovarmuudella on pitkät perinteet, ja maassamme on yksi parhaista ruokaturvista. 2020-luvun huoltovarmuus ei kuitenkaan ole vain paikallista maatalouspolitiikkaa, vaan myös kansainvälisten toimitusketjujen hallintaa ja useiden toimialojen yhteinen asia. Kustannuksia …

Asuntojen laskevat hinnat heikentävät alueiden elinvoimaa – ilmiö näkyy erityisesti Itä- ja Keski-Suomessa
Asuntojen hintakehitys on eriytynyt Suomessa viimeisen vuosikymmenen aikana, kun hinnat ovat laskeneet etenkin Itä- ja Keski-Suomessa. Hintojen lasku ei kuitenkaan heikennä vain asuntojen arvoa, vaan laajemmin koko alueen elinvoimaa. Asuntomarkkinalla …

Miehittämättömien kyläkauppojen kokeilut yleistyvät – tulevaisuudessa kyläkaupat voivat kuitenkin olla monipuolisia palvelukeskuksia
Kyläkauppojen määrä on vähentynyt viime vuosikymmeninä merkittävästi. Kyläkauppiaat etsivät nyt uusia ratkaisuja taloudellisen kannattavuuden parantamiseen, ja miehittämättömien kyläkauppojen kokeilut yleistyvät ympäri Suomen. Asiantuntijat eivät usko miehittämättömien kauppojen pelastavan suomalaista kyläkauppaperinnettä, …

Uudet osaajat eivät muuta maakuntiin pelkän työn perässä – arjen ja elinympäristön on oltava mieluisia koko perheelle
Pohjalaismaakunnat pyrkivät nyt ratkaisemaan vihreän siirtymän kiihdyttämää työvoimapulaa erityisesti räätälöidyillä koulutuksilla ja työperäisellä maahanmuutolla. Pohjalaismaakuntien maakuntajohtajien mukaan pehmeitä veto- ja pitovoimatekijöitä ei kuitenkaan saa unohtaa, sillä työpaikan lisäksi kuntien on …

Vihreät investoinnit syventävät työvoimapulaa – maakuntajohtajat etsivät ratkaisuja koulutuksesta ja työperäisestä maahanmuutosta
Työvoiman saatavuus on kasvava haaste useissa maakunnissa, kun vihreän siirtymän investoinnit etenevät suunnittelusta toteutukseen ja hankkeet synnyttävät myös uusia investointeja. Pohjalaismaakuntien maakuntajohtajien mukaan ratkaisuja tulisi hakea erityisesti alueen tarpeisiin räätälöidystä …

Maakunnat houkuttelevat uusiutuvan energian hankkeita ja suuria investointeja – mutta kuka tekee työt?
Uusiutuvan energian ja teollisuuden investoinnit painottuvat nyt maakuntiin – erityisesti läntiseen Suomeen ja pohjalaismaakuntiin. Kun maakunnat onnistuvat houkuttelemaan uusia hankkeita ja investointeja, mutta eivät työntekijöitä, kehitys törmää väistämättä kriittiseen kysymykseen: …
