Siirry sisältöön

Keskitien Suomi on sitoutumaton ajatusliike ja viestintähanke, joka pyrkii luomaan rakentavaa vuoropuhelua kaupunkien ja maaseudun välille sekä edistämään maamme tasapainoista kasvua. Toimimme aikaisemmin HybridiSuomen nimellä.

Viimeiset vuodet ovat muuttaneet merkittävällä tavalla suomalaisten arkea sekä käsityksiä siitä, millä tavalla arkeaan voi elää. Työ, opiskelu, palvelut ja tuotanto osoittautuivat koronaviruspandemian myötä luultua vähemmän paikkaan sidotuiksi, mikä on mahdollistanut monipaikkaisen elämäntavan yhä useammalle. Joka kolmas suomalainen omaakin kaksoisidentiteetin, joka voi rakentua nykyisestä kotipaikasta, lapsuuden maisemista, mökkipaikkakunnasta tai etnisestä taustasta.

Haluamme rohkaista jokaista elämään omannäköistään elämää niin suuremmissa kaupungeissa, seutukaupungeissa kuin maalla – tai niiden välillä. Ajattelemme, että Suomen menestys kumpuaa maamme monimuotoisuudesta, mahdollisuudesta itsensä toteuttamiseen sekä onnellisuudesta.

Taustallamme vaikuttaa Keskitien säätiö.(siirryt toiseen palveluun)