Siirry sisältöön

Maaseudulta uudistavaa paikallisenergiaa – monessa mielessä 

Maaseudun ja asutuskeskusten ihmisten välistä ymmärrystä edistävä Keskitien säätiö on Maaseutuparlamentin yksi keskeisistä taloudellisista tukijoista. Niinpä säätiö oli mukana myös Nurmeksessa 26.–28.9. järjestetyssä Maaseutuparlamentissa.  Tälläkin kertaa panostukseemme oli selkeä peruste. …

Kestävän hyvinvoinnin paikkaperustainen hallinta

Suomi on eurooppalaisittain tarkasteltuna maaseutumainen ja metsäinen maa, jonka lukuisat kunta- ja kyläkeskukset sekä kirkonkylät muodostavat omaperäisen harvaan asutun tilkkutäkkimäisen aluerakenteen. Tämä muodostaa pohjan myös alueyhteisöille, jotka edistävät kansalaisten osallistumista. …

Miehittämättömien kyläkauppojen kokeilut yleistyvät – tulevaisuudessa kyläkaupat voivat kuitenkin olla monipuolisia palvelukeskuksia

Kyläkauppojen määrä on vähentynyt viime vuosikymmeninä merkittävästi. Kyläkauppiaat etsivät nyt uusia ratkaisuja taloudellisen kannattavuuden parantamiseen, ja miehittämättömien kyläkauppojen kokeilut yleistyvät ympäri Suomen. Asiantuntijat eivät usko miehittämättömien kauppojen pelastavan suomalaista kyläkauppaperinnettä, …